maanantai, 28. toukokuuta 2012

Häkkieläimet

Muutto ohi! Vielä olisi purettavana muutama jätesäkillinen vaatteita ja jotain muutakin pikkusälää. Muutto sujui melko kivuttomasti. Ehkä johtuen siitä, että itse en joutunut painavimpia huonekaluja kantamaan miesten hoitaessa sen osuuden. En oikein ymmärrä, miten olin saanut siihen pieneen kämppään mahdutettua niin järkyttävän määrän tavaraa! Aika suruitta sai heitellä roskiin vaikka mitä tarpeetonta ja Uffin vaatekeräyslaatikkoon meni jätesäkillinen vaatteita (kenkiä en ole vielä jaksanut käydä läpi..).

Tästä se lähti. Tai no, tuosta puuttuu ehkä puolet tavaroista.
Mushua koko muuttotouhu väsytti kamalasti jo ennen muuton alkamista.
Makuupussi?

Muuttopäivänä pojat saivat hengailla olkkarin nurkassa isossa häkissä, jotta eivät jäisi jalkoihin tavaroita kannettaessa. Jonkinlaisia vastalauseita häkin suunnasta kuului, mutta häkki taisi ollakin ihan kiva paikka, koska sinne oli tunkua senkin jälkeen kun ovi avattiin. Sunnuntaina Eetu, Remus ja Topi onnistuivat vielä jäämään häkkiin jumiin ihan vahingossa. Tunnelma "vankilassa" oli aika leppoisa..

Etsi kuvasta Eetu ;)
Mushukin taitaa luovat petiratkaisut
Väsy yllätti kesken tavaroiden purkamisen

Muutto otettiin siis kaikin puolin aika rennosti. Uusi koti on aivan ihana! Vielä pitäisi hommata mm. verhot kolmeen ikkunaan, pari mattoa, uusi lattiavalaisin, sisustustyynyjä ja mitähän vielä. Menee siis aikaa, että koti on edustuskunnossa (jos se sellaisessa tulee ikinä olemaan..). Olen ehkä salaa vähän kateellinen ihmisille, joiden koti on aina ihan tiptop ja sisustus vimpan päälle mietitty. Meillä on aina tavarat enemmän tai vähemmän levällään.. No mutta hei, tärkeintä että itse viihtyy, eikös? ;)

Mushu yleensä reagoi stressiin herkästi mahallaan, joten en ollut yhtään yllättynyt, kun tänään töistä tullessa oli ripulikakat lattialla. Onhan tämä muutto koirille varmasti stressaava asia, vaikka ne päällisin puolin näyttivätkin sen ottavan rennosti. Eiköhän Mushunkin maha pian rauhoitu. Tänään teki muuten jo yksi matto paluun lattialle, kun Topi on jo muutaman viikon ajan ollut sisäsiisti. Ja pissaläntitön matto oli odottamassa, kun tulin kotiin. Jeij!

Nyt on ihan pakko laittaa pari uutta kuvaa Remuksen ja Milan penskoista. Ne alkaa näyttää jo koirilta! Tai ainakin chihuilta. Ikää nyt siis reilut 8 viikkoa. Molemmat jäävät toistaiseksi kasvattajan luo kasvamaan, mikä on ihan huippujuttu, koska se tarkoittaa että minä pääsen seuraamaan niiden kasvua ja kehitystä tiiviisti :)

Bobi eli Ziraline's Super Hero. En ole ikinä hirveästi tykännyt brindleväristä chihuilla, mutta tästä pojasta ei kyllä voi olla tykkäämättä!
Maisa eli Ziraline's Super Star. Aivan ihana tytteli ja aivan ihanan värinenkin ;))

tiistai, 22. toukokuuta 2012

Treeniä, treeniä

Tänään oltiin taas Topin ja Remuksen kanssa näyttelytreeneissä. Topi menee kerta kerralta paremmin. Tosin nyt se oli vähän ärrimurri-päällä, ärhenteli Hasselle ja välillä vähän muillekin. Melkoinen teinipoika, saa nähdä tuleeko sen kanssa vielä taisteluita tulevaisuudessa.. Onneksi se suhtautuu ihmisiin kuitenkin aina hyvin ystävällisesti.

Ilmoitin Eetun elokuussa pidettävälle agilityn alkeiskurssille. Grouponissa oli myynnissä 25 €:n lahjakortti, jolla pääsee osallistumaan Koirakeitaan kurssille. Johanna ystävällisesti vinkkasi tästä minulle. Agilitykurssi oli tarjonnasta sopivin ajankohdaltaan ja muutenkin, joten päätettiin mennä sinne. Eetun valitsin osallistujaksi, koska Remus ja Topi käyvät näyttelytreeneissä ja Mushu on jo käynyt useammankin agilitykurssin. Mushu vain stressaa niin paljon erirotuisten ja etenkin isojen koirien seurassa, että harrastaminen missään muussa kuin chihuryhmässä ei oikein tule kyseeseen. Eetukin on joskus pariin otteeseen käynyt kokeilemassa agilityä ja oli tosi innostunut silloin. Etenkin puomi oli sen mielestä ylikiva. Saa nähdä miten menee sitten elokuussa. Aika blondihan Eetu välillä on, innostuessaan se ei tajua oikein muuta kuin hyöriä ja pyöriä ja heiluttaa häntää vimmatusti. Tulee mielenkiintoinen kurssi!

Mä nyt vähän ihmettelen, että miten ihmeessä Eetu ei ole pitkään aikaan osunut kameran tähtäimeen? Noh, kuvia nyt kuitenkin kaikista muista paitsi Eetusta. Pitää yrittää lahjoa se poseeraamaan joku päivä :)

Luu on hyvvää!
Mökkisota
Jos et leiki mun kaa, niin mä istun sun naaman päälle!
Väsy-Mushu

lauantai, 19. toukokuuta 2012

Muuttohulinaa

Muutto häämöttää viikon päässä, joten en ole tehnyt viimeiseen pariin viikkoon juuri muuta kuin miettinyt, että pitäisi tehdä jotain muuton eteen. Tokikaan juuri mitään en ole saanut aikaiseksi. Olkkarin ja makkarin lamput, suihkuverhon ja päiväpeiton olen jopa saanut ostettua. Verhot ja makkarin matto pitäisi ainakin vielä ostaa. Ja lattiavalaisin olkkariin. Ja sohvapöytä.. ruokapöytäkin tekisi mieli uusia. Mitähän muuta hankittavaa sitä vielä keksisi?

Torstaina käytiin Topin kanssa turisteilemassa Tuomarinkartanolla järjestetyssä pentu-/ryhmänäyttelyssä. Toisaalta oli kivaa olla turistina, mutta toisaalta harmitti, etten ollut ilmoittanut Topia pentunäyttelyyn. Tuomari oli aika paljon kiltimpi kuin olin etukäteen ajatellut. EH:ta huonompaa ei tainnut kenellekään tulla.

Päästiin Topin kanssa sentään vähän ottamaan tuntumaa Tuomarinkartanon nurmeen. Yllättävän hyvin meni liikkuminen nurmikolla. Tosin se oli kyllä leikattu tosi lyhyeksi, mikä luonnollisesti auttoi asiaa. Joskus on aika tylsää, kun näyttelykehät ovat kunnon heinikossa. Jotkut näyttelyjärjestäjät eivät ilmeisesti ole kuulleet ruohonleikkureista ;) Topi oli koko näyttelyn ajan ihan ADHD ja leikitti kaikkia koiria, jotka sen lähistölle tulivat. Ei ainakaan energiaa puutu tuosta pikkumiehestä!

Paparazzi iski meidän treenailun aikana. Kuva: Elina Huttunen

Kuten kuvasta huomaa, Topi on jo iso mies. Kokonaista 1,8 kiloa elämäniloa. Oli siis jo korkea aika tehdä Topille isojen poikien panta. Pantaan valikoin iloisen sammakkonauhan, koska noista sammakoista tuli jotenkin Topi mieleen.


Jotta ei ihan Topi-aiheiseksi menisi, laitan loppuun yhden kuvan, jossa esiintyy Topin lisäksi Reiska ;D Ei kai nuo ihan täysillä käy?


maanantai, 14. toukokuuta 2012

Treenattu on!

Kuten kuvista huomaa, ollaan Topin kanssa treenattu niin hyvin, että ensimmäinen virallinen kehäesiintyminen menee kuukauden päästä kuin vanhoilta tekijöiltä! Viimeiseen asti hiottua saumatonta handlerin ja koiran yhteistyötä. Koira ravaa nätisti tasaista tahtia ja seisoo ryhdikkäästi kuin maahan naulittuna.


No jos ei muuta, niin ainakin viihdearvo on suuri. Kannattaa siis tulla Aptukseen kurkkimaan chihukehän reunalle! Viiitsivitsi, älkää tulko! On se välillä sekunnin murto-osan paikallaankin:

keskiviikko, 9. toukokuuta 2012

Sekava potilas

Topi kävi eilen maitohampaiden poistossa. Sillä puhkesi viime viikolla alakulmahampaat, ja kun maitokulmurit eivät alkaneet nitkutteluyrityksistä huolimatta liikkua yhtään, päätin käydä poistattamassa ne, jotta pysyvät kulmurit pääsevät kasvamaan normaalille paikoilleen. Samalla nykäistiin pari yläetuhammasta pois. Yläkulmurit jäivät vielä paikoilleen, täytyy toivoa että ne tippuvat itsestään sitten kun pysyvät puhkeavat.

Topi päivä ennen operaatiota. Tarkoitus oli ottaa 6 kuukauden ikäisestä ukkelista seisotuskuva, mutta ei nyt oikein mennyt nappiin ;)

Operaatio oli kuulemma sujunut hyvin. Lääkäri oli saanut hampaat juurineen irti. Vähän meinasin panikoitua, kun menin hakemaan Topia tasan siihen aikaan, kun sen sanottiin olevan lähtövalmiina ja se oli vielä ihan taju kankaalla. Inhoan noita rauhoituksessa ja nukutuksessa tehtäviä operaatioita, jännitän aina etukäteen ihan tajuttomasti ja potilaan kotiutumista odotellessa en pysty keskittymään mihinkään. Ikuisuudelta tuntuneen odottelun jälkeen eläinlääkäri tuli kertomaan operaation sujumisesta ja heräilemässä oleva pieni potilas tuotiin minulle.

Kotimatkan Topi kävelikin jo itse (matkaa eläinlääkäristä meille on ehkä 200 metriä). Kotona se ensin torkkui sylissäni, mutta alkoi pian pyöriä levottomana ja vingahdella. Laskin sen lattialle, kun ajattelin että ehkä sillä on paha olo. Sohvalta on vähän ikävä siivota oksennuksia ;) Mutta mitä vielä, heti lattialle päästyään se syöksyi Mushun kimppuun. Kohta myös Remus ja Eetu liittyivät riehuntaan ja rallia kesti jokusen minuutin. Keskityin hetken johonkin muuhun ja havahduin, kun huomasin että oli tullut ihan hiljaista. Topi makasi kyljellään lattialla. Säikähdin, että nyt on jotain vialla. Nostin sen syliini ja se raotti vähän silmiään, kiehnäsi itsensä mukavaan asentoon ja nukahti. Jonkun ajan päästä se taas heräsi vinkumaan. Laskin sen taas lattialle ja ralli alkoi uudelleen. Hetken riehumisen jälkeen se taas nukahti äkkiä. Tätä jatkui loppuillan. Erikoisin rauhoituksesta herääminen, mitä olen ollut todistamassa... Topi tekee näköjään vähän kaiken ihan omalla tyylillään.

Tilasin joku aika sitten Spoonflowerilta mallipaloja kankaista ja yhden mallitilkun Eetun kuvalla. Mitäs luulette, tulisikohan tällaisesta kankaasta suurikin myyntimenestys? ;) Ajattelin ensin, että tilaan vähän isomman tilkun tuolla kuvalla ja teen siitä koristetyynynpäällisen, mutta en ehkä sittenkään. Tuolle tilkulle pitäisi joku järkevä käyttötarkoitus keksiä, vaikka meikkipussi.. tai joku. Ideoita? Tilkku on kooltaan 20x20 cm, eli ei järin iso.



maanantai, 7. toukokuuta 2012

Turuus pomppimas

Vietettiin viikonloppu taas vaihteeksi Turussa. Lauantaina käytiin ihastelemassa Remuksen ja Milan pentuja. Tosi kivat pennut olivat livenäkin! Etenkin pojalla oli tosi kiva kroppa tässä vaiheessa. Harmi kun se on vääränvärinen :D No joo, värillä ei ole väliä, mutta tuo brindle on sellainen, että koiran ilme jotenkin hukkuu siihen väriin. Toivottavasti tämä kaksikko kasvaa ja kehittyy hienoiksi aikuisiksi!

Sunnuntaina käväistiin mätsärissä Metsämäen raviradalla. Ilmoitin onneksi vain Topin kehään. Ilmoittautumisen jälkeen käveltiin kehiä kohti ja huomasin, että jostain syystä ne oli sijoitettu raviradan keskusnurmelle, jossa tuollaisen minikokoisen on mahdotonta liikkua normaalisti. Melkein koiran kokoisen ruohomättään tullessa vastaan ei ole oikein muuta mahdollisuutta kuin hypätä - etenkin kun niitä mättäitä on kehä täynnä, niin kiertäminen ei tule kyseeseen. Topi oli muutenkin aika riehakkaalla päällä ja olisi halunnut vain leikkiä takana tulevan koiran kanssa. Jos tuosta pellehyppelyesiintymisestä jotain positiivista pitää kaivaa, niin Topi liikkui kuitenkin kehän yhdessä nurkassa noin viiden metrin matkalla ravaten. Tuossa kohtaa ei niitä isoja mättäitä ollut. Se siis saattaa ravata ruohikollakin hyppelyn sijaan.

Ensimmäinen näyttelyhän sillä on pahimmassa mahdollisessa paikassa, Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa. Siellä on muutenkin aina koirat enemmän tai vähemmän sekaisin. Sieltä ruohikolta ilmeisesti löytyy niin mielenkiintoisia hajuja, että ainakin mun koirat ovat siellä aina hyvin riehakkaalla tuulella eivätkä millään haluaisi nostaa kuonoansa maasta. Remuksen esiintyminen viime keväänä Tuomarinkartanolla näytti suurinpiirtein tältä. Tuossa kuvan näyttelyssä saatiin kuitenkin valioitumisserti Rempan kanssa, että ehkä se riehakkuus ei aina haittaa niin paljoa :D Joka tapauksessa täytyy nyt Topin kanssa vähän harjoitella tuota ruohikolla liikkumista, että ei ihan pelleilyksi mene näyttely. Aloitettiin jo tänään kulkemalla lenkillä kaikki mahdolliset pätkät nurmikolla. Melkoista menoa oli..

Tämänkertaisessa kuvaosiossa yliannostus söpöyttä!











tiistai, 1. toukokuuta 2012

Vapputreenit

Oltiin Topin ja Remuksen kanssa näyttelytreeneissä näin kauniin vappupäivän kunniaksi. Mukana oli myös Kida-tyttö (Shapiro's Pirueta) Remuksen ensimmäisestä pentueesta. Aivan ihana tyttönen, nätti kuin mikä ja ihana luonne! Hirveen reipas ja kiltti. Ihan kuin isänsä oli pentuna. Olen tosi onnellinen, että pääsen seuraamaan tytön kasvua. Remuksen kaikilla pennuilla on ihan erityinen paikka mun sydämessä <3

Kida
Topi oli tänään vähän keskittymiskyvytön. Varmaankin väsymys painoi, kun se oli päivällä mukana vappupiknikillä. Seuraavalla kerralla mennään sitten paremmin levänneenä treeneihin :)